1

Sovellus tablet-laitteessa tunnistaa televisiossa näkyvän ohjelman

Television katseluun liittyy sosiaalista mediaa innokkaasti käyttävissä perheissä myös älypuhelin, tablet-laite tai kannettava tietokone. Sen lisäksi, että paikallaolijoiden kanssa vaihdetaan mielipiteitä katseltavasta ohjelmasta, internetiin kytketyllä laitteella viestitään verkkotuttujen kanssa esimerkiksi aiheesta #linnanjuhlat. Vielä pitemmälle television ja sosiaalisen median yhteiselon vievät sovellukset, jotka automaattisesti tunnistavat televisiosta katseltavan ohjelman ja vievät katsojan suoraan siitä käytävään keskusteluun.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 7 viikkoa 5 päivää sitten

1

Google TV tuo internetin ja Android-sovellukset televisioon

Smart TV –laitteet tulevat hyvää vauhtia suomalaistenkin olohuoneisiin uusia televisioita hankittaessa. Tällaisella telkkarilla paitsi katsotaan TV-ohjelmia, niin haetaan myös internetistä katsottavaa. Jos nykyisessä televisiossa ei internet-ominaisuutta ole tai haluaa laajan toiminnallisuuden, voi televisioon liittää lisälaitteen, joka hoitaa internet-palvelujen esittämisen TV-ruudulla. Google TV on varsin monipuolinen internet-TV-ohjelmisto, jota laitevalmistajat käyttävät televisioissaan ja lisälaitteissaan.

Google TV:n esittelyvideo:

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 13 viikkoa 6 päivää sitten

1

Peräti 70% tablet-medialaitteen omistajista viihtyy laitteensa ääärellä katsoessaan televisiota

Televisiota katsellessaan monet syövät, jumppaavat, lukevat lehtiä ja kirjoja, tai rapsuttavat koiraa. Käyttäytyykö yleisö samoin myös jatkossa? Ei siltä näytä, sillä uudet välineet korvaavat vanhan median television katselun täydentäjänä. Markkinatutkimusyhtiö Nielsen on tutkinut mitä laitteita television katsojat Pohjois-Amerikassa käyttävät. Peräti 70% tablet-laitteen omistajista käytti laitetta katsoessaan televisiota.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 16 viikkoa 16 tuntia sitten

1

Television suosituimmat ohjelmat ovatkin YouTube ja Google Maps?

Jokaiselle on tuttua sovellusohjelmien lataaminen omalle PC:lle, siinä missä App Storet ja Marketit ovat tuttuja älypuhelinten ja tablet-laitteiden omistajille. Nyt Samsung kertoo, että yhtiön myymiin Smart TV-telkkareihin on saatavilla yli 1000 ladattavaa sovellusohjelmaa. TV-sovelluksia on ladattu telkkareihin reilun vuoden aikana yli 10 miljoonaa kertaa. Joskus kauan, kauan sitten telkkarista katsottiin vain TV-ohjelmia, mutta nykyään niillä katsotaan myös sovellusohjelmia.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 16 viikkoa 2 päivää sitten

1

Hyviä uutisia brittitelevision ystäville: BBC iPlayer näkyy nyt myös Suomessa

Britannian julkisen palvelun TV-yhtiö BBC on tarjonnut kansalaisille aarteita arkistoistaan ja uusia ohjelmia internetissä iPlayer-ohjelman kautta. iPlayer on suunnilleen vastaava palvelu kuin Suomessa Yle Areena, paitsi että BBC:llä on ollut mahdollisuus kehittää iPlayer-sovellukseen enemmän ominaisuuksia kuin mitä Areenassa on. Britannian veronmaksajien rahoittama palvelu on tähän asti ollut vain brittien käytössä, mutta nyt muu Eurooppa, Suomi mukaanlukien, pääsee katsomaan BBC:n iPlayer-tarjontaa.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 16 viikkoa 3 päivää sitten

1

Smart TV tulee olohuoneeseen ja tuo mukanaan internetin

Television suhteellisen lyhyt historia on ollut liki täydellinen menestystarina. Heti kun ihmiselle jää asumis- ja ruokakulujen jälkeen pari satasta ylimääräistä, hän ostaa televisiovastaanottimen. Hyvin usein hänestä samalla tulee tylsänä ruutua tuijottava sohvaperuna, koska media on ollut yksisuuntainen. Vaan ei ole enää. Uudet Smart TV-laitteet kytketään TV-verkon lisäksi internetiin, jolloin olohuone muuttuukin sosiaalisen median viestintäalueeksi.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 18 viikkoa 2 päivää sitten

1

Verkkovuokraamosta elokuvat suoraan Samsungin internet-television ruudulle

Internetistä on voinut jo vuosikausia vuokrata elokuvia tietokoneelleen heti katsottavaksi, mutta suoraan oman olohuoneen television ruudulle vuokrattavat elokuvat ovat vielä olleet harvinaista herkkua. Digi-TV:n myötä televisioista on jo tullut tietokoneita, joten laitteeseen ei tarvinnut kuin lisätä internet-liityntä, niin verkkopalvelut avautuivat. Samsung on ollut ensimmäisten joukossa kytkemässä uusia TV-mallejaan internetiin ja uusissa malleissa on mukana myös Viasatin vuokraelokuvapalvelu.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 22 viikkoa 2 päivää sitten

1

Amerikassa on keksitty uusi tapa levittää TV-ohjelmia ympäri maailman: Internet

Perinteisesti TV-ohjelmat jaellaan kotimarkkinan ulkopuolelle siten, että tuotantoyhtiö tekee kaupat ohjelman jakelusta niiden maiden TV-yhtiöiden kanssa ketkä ohjelmasta ovat kiinnostuneita. Joskus uusi TV-sarja tulee esimerkiksi Yhdysvalloista Eurooppaan muutamassa viikossa, joskus muutaman vuoden viiveellä riippuen kaupankäynnin etenemisestä. Nykyään kaikki katsojat eivät jaksa odottaa, vaan lataavat TV-sarjat tuoreeltaan piraattisivuilta katsottavaksi.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 25 viikkoa 2 päivää sitten

1

Television tärkein ominaisuus onkin Internet-yhteys?

Mikä on television tärkein ominaisuus lähivuosina? Aivan, teräväpiirtotarkkuuteen (HD) kykenevä suuri nestekidenäyttö, mutta mitä muita ominaisuuksia pidetään tärkeänä sen lisäksi? Kolmiulotteinen kuva (3D) se ei ole eikä monikanavaääni, vaan internet-yhteys.

DisplaySearch Internet TV
Lähde: DisplaySearch.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 29 viikkoa 3 päivää sitten

1

Ruokaa koko TV-kanavan täydeltä syksyllä 2011

Syksystä 2011 lähtien ei kulinaristien eikä pizzanpopsijoidenkaan enää tarvitse kytätä television ruokaohjelmien alkamisaikoja, sillä ruoka saa oman kanavansa televisiossa. Pohjoismainen Nordic Food Channel aloittaa ruokaohjelmien lähetykset kaapeliverkossa syyskuussa. Puuhamiehinä mukana ovat ruokajutuistaan tutut Sami Garam ja Janne Pekkala. Kanava aloittaa Suomessa, jonka jälkeen se nähdään loppuvuodesta myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Sami Garam

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 36 viikkoa 1 päivä sitten

1

Internetiin kytkettäviä telkkareita jo 20% myydyistä malleista

http://www.displaysearch.com

Jos olet viime aikoina käynyt kaupassa tutkimassa uusia televisioita, sinulle on melko varmasti kerrottu malleista, jotka osaavat näyttää Internetistä haettuja videoita, valokuvia ja viestejä TV-ruudulla. Jäit ehkä miettimään mitä järkeä siinä on, mutta muu maailma ei enää sitä mieti vaan ostaa Internetiin kytkettäviä telkkareita. Tutkimusyhtiö DisplaySearchin mukaan sadan miljoonan Internet-TV:n raja menee rikki vuonna 2013.

DisplaySearch

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 40 viikkoa 5 päivää sitten

1

8-18 vuotiaiden lasten mediakäyttö on kurkistus median tulevaisuuteen

8-18-vuotiaat lapset Yhdysvalloissa ovat 10 tuntia 45 minuuttia päivässä median vaikutuspiirissä. Osa ajasta on kuitenkin moniajoa mutta absoluuttisena aikanakin laskettuna lapset käyttävät mediaa 7h 38 min päivässä. Se on paljon se. TV on ylivoimaisesti eniten lasten aikaa vievä media, musiikki toinen, tietokoneet (Internetillä ja ilman) kolmas ja videopelit neljäs.

Lue lisää »
Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 43 viikkoa 14 tuntia sitten