Esa-Pekka Salosen viulukonserton Suomen ensiesitys suorana netissä ja radiossa 28.1.2011

Esa-Pekka Salosen viulukonsertto esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa 28.1.2011. Jukka-Pekka Saraste johtaa Radion sinfoniaorkesteria solistinaan Pekka Kuusisto.

Pekka Kuusisto, kuva Tanja Ahola

Šostakovitšin kahdeksas sinfonia esitetään Salosen viulukonserton lisäksi. Koko konsertti on nähtävissä ja kuunneltavissa suorana internetissä Yle Areenan nettisivulla ja kuunneltavissa YLE Radio 1:ssä. Televisiossa viulukonsertto nähdään myöhemmin helmikuussa YLE Teemalla 20.2. ja 26.2.

Esa-Pekka Salosen viulukonsertto esitettiin ensimmäisen kerran hänen viimeisessä Los Angelesin konsertissaan 2009. Solistina silloin oli Leila Josefowicz, jonka muotokuvana teosta pidetään.

Jos et pääse paikalle Finlandia-taloon, niin pienetkin kotitietokoneseen liitetyt lisäkaiuttimet parantavat kokemusta kun netistä katsot ja kuuntelet suoraa lähetystä perjantaina 28.1.2011 klo 19.00 tällä sivulla.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *