8

Valokuvakirja Palsta kertoo runsaita tarinoita ihmisistä jotka kaipaavat kaupungissakin multaa kynsien alle

http://maahenki.fi

Palsta on pala maata. Pientä vuokraa vastaan kaupungista saa kesäksi itselleen ihan oman maakaistaleen, jossa voi tonkia multaa. Yleensä pienelle maapalalle istutetaan kuitenkin hyötykasveja syötäväksi tai kauniita kukkia silmäniloksi.

Palsta, Sanni Seppo
Tabitha, Pelagie ja Umaly

Aivan kuten leirintäalueelle pystytetyn teltan tai asuntovaunun ympäristö usein aidataan, koristellaan tai vähintäänkin sinne tuodaan puutarhakalusto, sama ilmiö on havaittavissa palstoilla.

Sanni Seppo on tehnyt lumoavan valokuvakirjan palstoista ja etenkin niitä hoitavista ihmisistä. Pääkaupunkiseudulla on noin 70 palsta-aluetta, joita Sanni Seppo on kuvannut vuodesta 2004 lähtien.

Palsta-projekti on johtanut myös valokuvanäyttelyn kokoamiseen. Valokuvagalleria Hippolytessa Helsingissä on 5.–28.3.2010 esillä kirjailijan töitä. 10.3. klo 17 Sanni Seppo on itsekin paikalla näyttelyn keskustelutilaisuudessa.

Palsta, Sanni Seppo
Marja-Terttu ja Lea

Palsta, Sanni Seppo
Ensio ja Martti

Palsta, Sanni Seppo
Oili

Lue alkuperäinen artikkeli »


Lisää uutinen Facebookiin

Käyttäjän Ari Hakkarainen kuva
Tallentanut:Ari Hakkarainen 1 vuosi 48 viikkoa sitten

Ensio ja Martti rulettaa

Käyttäjän LeilaK kuva

LeilaK 1 vuosi 47 viikkoa sitten

Ensio ja Martti rulettaa täysillä.

Toivottavasti teos

Käyttäjän kaptah kuva

kaptah 1 vuosi 47 viikkoa sitten

Toivottavasti teos ilmoitetaan sopiviin palkintoja jakaviin kilpailuihin mukaan. Ihmetelköön valitsijat onko tämä tietokirja, luontokirja vai valokuvakirja.