Tietokone ja lukulaite suosituimmat tavat lukea e-kirjoja, mutta missä niitä luetaan?

E-kirjat tulevat olemaan kirjallisuudelle yhtä suuri muutos kuin aikoinaan Gutenbergin kehittämä painokone. Myös e-kirjan vaikutukset heijastuvat liiketoiminnan lisäksi kulttuuriin ja tapoihin. Yhdysvalloissa Pew Research Center keräsi ennen joulua 2011 ja vuoden 2012 alussa dataa uuden teknologian aiheuttamasta muutoksesta. Tutkimuksesta löytyy yllättäviäkin tuloksia, kuten matkapuhelimen yleisyys lukulaitteena ja e-kirjoihin hurahtaminen näyttäisi lisäävän lukuinto ja kirjojen ostohalukkuutta.

Ihmiset, jotka ylipäätään tutkimuksen kohdemaassa Yhdysvalloissa lukevat kirjoja, kertoivat lukevansa 15 teosta vuodessa. E-kirjoihin siirtyneet lukijat kertoivat puolestaan lukevansa 24 kirjaa vuodessa.

Tietokone on edelleen yleisin väline e-kirjojen lukemiseen:
42% e-kirjojen lukijoista luki sähköiset teokset tietokoneen ruudulta.
41% e-kirjoista luettiin sitä varten hankitulta lukulaitteelta.
29% e-kirjojen lukijoista luki matkapuhelimella.
23% e-kirjojen lukijoista käytti tablet-laitettaan lukemiseen.

Mikä voisi selittää matkapuhelimen suuren suosion ja tabletin vähäisen suosion lukulaitteena? Varsinkin suurkaupunkien metroissa on varsin tavallinen näky on joko lukulaitetta tai älypuhelinta lukuetäisyydellä pitävä matkustaja. Työmatkoilla puhelin onkin kätevä tapa lukea tarvitsematta edes etukäteen miettiä mitä lukee, sillä kirjoja voi ladata matkallakin.

Voisiko tabletin suhteellisen vaatimatonta suosiota lukulaitteena selittää laitteen monipuolisuus? Koska sillä voi katsoa TV-ohjelmia ja kuunnella musiikkia, niin ehkä ne vievät voiton kirjoilta?

Kun tutkimuksessa kysyttiin suoraan kumpi formaatti, p-kirja vai e-kirja, on parempi erilaisissa käyttötilanteissa, painettu kirja voitti kaksi ja e-kirja neljä erää.

Pew: e-kirjojen käyttötavat

Painettua kirjaa pidettiin parempana kun luettiin lapselle (81% p-kirjan puolesta, 9% e-kirjan) ja kun haluttiin jakaa kirja muiden ihmisten kanssa (69% p-kirja ja 25% e-kirja).
Sängyssä lukeminen oli lähes tasapeli painetulle kirjalle (43% piti parempana) ja e-kirjalle (45%).
E-kirjojen valikoimaa pidettiin parempana (53%) kuin p-kirjojen (35%).
E-kirjoja (73%) luettiin mielummin kuin p-kirjoja (19%) matkoilla ja työmatkoilla.
Mahdollisuus saada kirja nopeasti näytti olevan e-kirjan (83%) suurin valtti suhteessa painettuun kirjaan (13%).

Keskimääräinen e-kirjan lukija on yhtä suurella todennäköisyydellä nainen tai mies, todennäköisesti alle 50-vuotias, koulutettu, keski- tai suurituloinen amerikkalainen.

Tutkimukseen osallistui 2986 pohjois-amerikkalaista yli 16-vuotiasta marraskuun 2011 ja helmikuun 2012 välisenä aikana.

Englanninkielisen tiivistelmän tuloksista löydät täältä

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *