Suomen e-kirjamarkkinoilla pientä kasvua vuonna 2013

Suomen e-kirjamarkkinoiden kehitys laahaa yhä suurten kielialueiden jäljessä. Siinä missä suurissa englanninkielisissä maissa, kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa e-kirjojen markkinaosuus on jo 20 – 30 prosentin tasoa, Suomessa ollaan vielä yksinumeroisissa luvuissa. Pientä kasvua Suomessakin jatkuvasti kuitenkin on.

Suomen e-kirjamarkkinoiden kehitys 2009-2013
Suomen e-kirjamarkkinoiden kehitys suhteessa kirjojen kokonaismarkkinaan 2009-2013. Tietolähde Kustannusyhdistyksen vuositilasto.

Suomen kustannusyhdistys julkaisee kattavia kirjamyyntitilastoja Suomessa tuotettujen kirjojen myynnistä. Tilastot perustuvat yhdistyksen jäsenkustantamoilta kerättyihin tietoihin. Jäsenkustantamoja yhdistyksessä on yli 100, jotka kattavat noin 75 prosenttia Suomen kirjamyynnistä.

Kirjamyynti vuonna 2013 laski 3,6% edelliseen vuoteen verrattuna. Sähköisen kirjallisuuden pieni kasvu ei riittänyt nostamaan painettujen kirjojen myynnin vähenemisestä johtuvaa kokonaismyynnin laskua plussan puolelle.

Suomessa e-kirjojen markkinaosuus koko kirjamarkkinasta vuonna 2013 oli 7 %. Jos vertailukohdaksi otetaan Yhdysvaltojen markkinakehitys, niin siellä vastaava taso saavutettiin vuonna 2010.

e-kirjojen markkinaosuus USA 2008-2013
E-kirjojen markkinaosuus USA:ssa 2008-2013.

Milloin Suomessa tapahtuu sähköisessä kirjallisuudessa vastaava hyppy uudelle tasolle kuin USA:ssa vuosina 2011 ja 2012? Mikä sen aiheuttaa?

Tuskin kenelläkään on siihen vastausta. Yksi kehitystrendi on kuitenkin jo nähtävissä. HelMet-kirjastot tilastoivat erittäin voimakasta sähköisen kirjallisuuden lainamäärien lisääntymistä vuosina 2012 ja 2013.
Helmet-kirjaston e-kirjojen lainamäärät 2006-2013

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *