Kirjan kannella on väliä, varsinkin silloin kun kannet eivät aukene liian innokkaalle lukijalle

Kirjan kansikuva saattaa vaikuttaa ostopäätökseen paljon enemmän kuin haluamme itsellemme myöntää. Ei pitäisi myöskään tuomita kirjaa kannen perusteella, mutta se kun nyt vaan sattuu olemaan niin helppoa. Hollantilainen Thijs Biersteker päätti kääntää asetelman toisin päin: hän teki kirjan kannet, joka arvioi sitä lähestyvän ihmisen.

Kirjan kannessa on lukko, joka avautuu ainoastaan silloin kun lukija lähestyy kirjaa riittävän neutraalisti ilman ennakkoasenteita. Kannessa oleva kamera on liitetty tietokoneeseen, jossa hahmontunnistusohjelma arvioi ihmisen kasvoista onko hän jännittynyt, innoissaan, kielteinen vai neutraali. Jos kasvot eivät ilmaise liian voimakasta mielentilaa suuntaan tai toiseen, kirjan kannen lukko avautuu.

Tällainen sovellus olisi kohtuullisella panostuksella mahdollista toteuttaa myös tabletiin tai älypuhelimeen, joissa kamerakin on valmiina. Esimerkiksi, saat lähettää viestejä vain ollessasi rauhallisessa mielentilassa etkä raivon vallassa. Facebookissa voisi myös olla tunnistin ettei promilleraja ylity viestien kirjoittamisen aikaan.

Cnet kertoi keksinnöstä, jonka Thijs Biersteker rakensi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *