Nokia on heitteillä, mutta luomalla se uudelleen designista ponnistavaksi innovatiiviseksi yhtiöksi, se voisi vielä olla pelastettavissa. Näin arvioi Juhani Risku uudessa kirjassaan. Nokia on Suomelle niin arvokas – vaikka yhä enemmän muihin maihin investoiva yritys – että hätähuuto kännykkäjätin tulevaisuuden puolesta on syytä kuunnella ja arvioida huolella.
Juhani Risku työskenteli lähes koko 2000-luvun Nokialla muotoilu-, brändinhallinta-, konseptointi- ja suhdetoimintatehtävissä. Nyt hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Uusi Nokia Käsikirjoitus. Kirjassa käsitellään Nokian johtamiskulttuuria, työtapoja ja valittuja johtajia kriittiseen sävyyn, mutta suurin paino kirjassa on kuitenkin Nokian tulevaisuuden hahmottamisessa. Risku pyrkii esittämään – organisaatiokaavioita, teknologioita ja johdon työnjakoa myöten – miten Nokiasta olisi jälleen tehtävissä innovatiivinen kasvuyritys.
Kirjoittajan analyysi Nokian nykytilanteesta on, että se on menestyksensä bulkkituotteiden vanki. Ämpärimuovista tehdään samanlaisia tylsiä tuotteita, joissa vain numerosarja vaihtuu. Toisinajattelijoita ei yrityksessä suvaita, sillä he uhkaavat Peterin periaatetta: ’Organisaatiossa jokainen työntekijä pyrkii kohoamaan pätemättömyytensä tasolle’, josta seuraa: ’Ajan mittaan jokaiselle paikalle yleensä asettuu henkilö, joka ei ole pätevä tekemään tehtäviään’.
Riskun kirjan painopiste on kuitenkin käsikirjoituksessa Nokian tulevaisuudeksi, jota kukaan muu ei olekaan tähän mennessä kirjaksi asti luonnostellut. Ohjeet uuden Nokian synnyttämiseksi ovat seuraavat. Aluksi tulisi vaihtaa noin 300 Vice President-tason johtajaa. Uudet johtajat tulevat olemaan omistajien ja henkilöstön kera ihmisiä, joihin koko uusi Nokia henkilöityy. Omistajuus ei ole enää kasvotonta pörssiomistamista, vaan se on selkeästi ihmisten käsissä. Yrityksen toimintatapa luodaan uusiksi innovaatio, konseptointi, design ja toteutusprosesseiksi, jonka ympärille koko uusi organisaatio rakennetaan. Puhelimista tehdään taas jännittäviä ja tyylikkäitä laitteita, joita on ilo käyttää.
Uuden organisaation lisäksi kirjassa hahmotellaan myös uusia tuotteita ja teknologioita. Kaiken kaikkiaan, Uusi Nokia Käsikirjoitus sisältää valtavan määrän ajatuksia Nokiasta. Ajatukset sinkoilevat strategiaan, henkilöihin, takaisin strategiaan ja vielä jonnekin muualle. Alaa tai Nokiaa tuntemattoman lukijan saattaa olla vaikea jäsentää kokonaisia asiayhteyksiä mielipiteiden tulvasta.
Kirjaa lukiessa herää väkisinkin perustavaa laatua oleva kysymys koskien Nokian ja epäilemättä monen suuren yrityksen toimintakulttuuria. Onko niin, että mikään korporaatio ei ole pystynyt ratkaisemaan dilemmaa: Haluamme vain parhaat kyvyt meille töihin, vaikka emme voikaan käyttää heidän luovuuttaan ja kapasiteettiaan, koska heidän on kuitenkin vain tehtävä mitä käsketään.
Kirjailija itse toteaa kirjan kielen olevan nokiaa ja tyylilajin datadraamaa. Tämä kannattaa huomioida, sillä kirjan rikasta ilmaisua pystyy seuraamaan vain teknologialiiketoimintaa tunteva lukija. Ammattislangilla kun voi ilmaista monimutkaisia teknisiä ja businessasioita yhdellä englanninkielisellä tai finglish-kielen (englannin ja suomen sekoituksella) sanalla. Myös yritysmaailman PowerPoint-esityskalvokulttuurin tunteminen auttaa, sillä kirja on suurelta osin rakennettu aukeamista, joiden yläosassa on PowerPoint-kuva, jonka merkitykset sivun teksti aukaisee.
Maaotteluakin kirjassa viritellään – erityisesti USA:n ja Suomen välille. Risku näkee monet Nokian 2000-luvulla palkkaamat yhdysvaltalaiset ylijäämäjohtajat vääriksi valinnoiksi. Hän palauttaisi valtaa takaisin suomalaisten käsiin. Taustaksi sen verran, että Nokia on rekrytoinut Yhdysvalloista Vice President-tason johtajia erityisesti sellaisille liiketoiminta-alueille, joille on tarvittu amerikkalaista taustaa ja kontakteja. Esimerkkeinä jo lopetettu Enterprise Solutions-yksikkö (yritysjärjestelmät) ja Forum (ohjelmistonkehittäjiä palveleva yksikkö).
Nokian johdon on käytännössä luettava kirja, jotta he tietävät mitä heistä sanotaan. On epätodennäköistä, että he kuitenkaan ottavat kirjan tarjoamia ilmaisia neuvoja vastaan, sillä talon sisällä jatkuvasti pyörivät strategiakierrokset tuottavat runsaasti mietittävää joka tapauksessa (tosin paljon vähemmän radikaalia mietittävää). Myös muiden nokialaisten on hyvä lukea kirja, sillä se voi toimia varaventtiilinä mahdolliselle omalle turhautumiselle ja ehkä silmiin osuu myös tuttuja PowerPoint-kalvoja tai kollegoiden nimiä.
Itselleni kirjan parasta antia oli, että se todella sai minut miettimään miltä Nokian tulevaisuus voisi näyttää.
Jaan Riskun kanssa huolen siitä, että sinnikäs ämpärimuovinmakuinen halpatuotannon strategia johtaa Nokian halpisbrändiksi (joillakin markkinoilla se on jo halpisbrändi). Taantuuko Nokia marketin karkkihyllyn viereen viiden euron tuotteita valmistavaksi Philipsin kilpailijaksi vai nouseeko se designiin luottavaksi Applen haastajaksi? Siitä enemmän toisessa artikkelissa.
Kaiken kaikkiaan, kirja on suoraa tekstiä mallioppilaana pidetyn Nokian vähemmän puhutuista puolista. Mikäli ihmettelet Talouselämän tapaan onko kirjan esittämä karu kuva Nokian johtamiskulttuurista ylipäätään totta, niin kyllä se – henkilökohtaisuudet ja kärjistykset poislukien – on totta. Talouselämän epäily kirjailijan rehellisyydestä on pikemminkin masentava esimerkki syvälle juurtuneesta herrapelosta ja isoista aiheista, joita ei saisi käsitellä.