93 prosenttia alle 13-vuotiaista lapsista lukee e-kirjoja

Tuore tutkimus Pohjois-Amerikasta kertoo lasten ja heidän vanhempiensa tavoista ja asenteista e-kirjoihin. Kumpikaan ryhmä ei suhtaudu paperikirjaan ja sähköiseen kirjaan joko-tai lähtökohdasta, vaan sekä-että asenteella. Tutkimuksen mukaan 93% 2-13 vuotiaista lapsista lukee (tai hänelle luetaan) joka viikko e-kirjan.

kirjahylly, iPad

Digital Book World ja PlayScience tekivät saman tutkimuksen vuotta aiemmin, jolloin e-kirjoja lukevia lapsia oli 92%.

Vanhemmat suosivat painettua kirjaa lapsille lukiessaan: paperikirjan lukijoita on kaksi kertaa enemmän kuin e-kirjan lukijoita. E-kirjojen uudet mahdollisuudet alkavat kuitenkin kiinnostaa vanhempia. 35% vanhemmista kertoo mielellään ostavansa kirjan, jossa on toiminnallisuutta ja vuorovaikutusta. Vuotta aikaisemmin rikastettujen kirjojen ominaisuuksia arvosti 27% vanhemmista.

Minkä yksi markkinatutkimus totena kertoo, sen toinen tutkimus kyseenalaistaa. Scholastic julkaisi samaan aikaan edellä mainitun raportin kanssa tutkimustuloksensa, jonka mukaan 65% lapsista haluaa lukea painetun kirjan vaikka e-kirja olisi saatavilla. Tähän kyselyyn vastanneet olivat 6-17 vuotiaita.

Categories Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *